lauantai 26. maaliskuuta 2016

26.3.2016

Muutaman kerran olen nähnyt pankkiautomaatilla hämminkiä kun ilmeisestikin masiina  on nielaissut pankkikortin sisäänsä. Juuri sellaista tilannetta haluan välttää sillä ei voi tietää sylkeekö kone kortin takaisin vai jääkö se sille tielle eli tuhottavaksi. Siksi en halua pankkiautomaattia täällä käyttää.Olisi tosi harmillista setviä sitten moista juttua.
Olen selvinnyt niin että otan mukaani sen verran käteistä kuin  arvion tarvitsevani ja muuten sitten ihan tavallinenkin pankkikortti käy lähes kaikissa kaupoissa.
Asia tuli mieleen kun eräs rovaniemeläinen perhe kysyi mistä löytäisivät suomenkielisen pankkiautomaatin; en osannut heitä siinä asiassa neuvoa mutta reitin TivoliWordiin kyllä.








Erään talon terassilla oli niin  hyvinvoivan näköiset pelargoniat ja muutkin kukat että innostuin kehumaan niitä kun paikalla oli sopivasti kukkien kastelija.



Ja puutarhurin onnellinen ilme kertoo miten mielissään hän oli kehuista ja siitä että halusin hänet ikuistaa.


Viime yönä oli täysikuu ja kuuhullun lailla nukuin tavallista levottomammin ja sainpahan aikaan sentään yhden yökuvankin tältä reissulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti