lauantai 30. tammikuuta 2016

30.1.2016

Kimpsut ja kampsut kasaan ja huomenna aamulla uuteen osoitteeseen. Vuokraemäntä Niina hakee minut autollaan vaikka matkaa ei ole kuin muutaman korttelin verran. Tavaraa on kuitenkin paljon ja mietinkin  pakatessa mikä on ollut turhaa niin ainoastaan sadetakki ja villahousut ja muut lämpimät vaatteet ovat olleet tähän asti turhia. Eilen illalla ja yöllä satoi ja ukkosti mutta tänäänkin on ollut aurinkoinen päivä....ja sellaisena sää seuraavatkin  päivät taitaa pysytellä.
Asunnon lämmitystä ei juurikaan ole tarvinnut käyttää; iltaisin olen pitänyt  muutaman tunnin lämmitystä päällä lähinnä kosteuden poistamiseen.Silloin kun asuntoa etsin niin kovasti varoteltiin sähkölämmityksen kalliudesta ja asuntojen kosteudesta.Useinhan sähkö ei sisälly vuokraan ja voi aiheuttaa yllättävän menoerän. Tulevassa asunnossa vuokra  sisältää sekä sähkön että veden ja iloiseksi yllätykseksi uutuutena myös nettiyhteyden.
 Olen käynyt jo uutta kotia katsomassa  (ennenkuin maksoin vuokran) joten tiedän pääpiirteittäin mikä minua odottaa.

Hotelli on ollut kaikenkaikkiaan paljon tasokkaampi kuin kolme tähteä antaa ymmärtää. Erikoisen siistiä kaikkialla ja ystävällistä henkilökuntaa. Ainut ongelma on ollut  tuliterä astianpesukone, joka laski vettä lattialle. Sitä sitten kävi useampikin huoltomies korjaamassa ja lopulta paikalle kutsuttiin tehtaan takuukorjaaja. Jokin liitin ? oli kuulemma mennyt rikki. Kovasti olivat joka käänteessä asiasta pahoillaan...ihan suotta :-)





Ikävä tulee hotellin viihtyisää allasaluetta !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti