perjantai 5. helmikuuta 2016

5.2.2016

Jouduin tänään kolarin silminnäkijäksi. Jyrkkää alamäkeä lasketteli skootteri ja oikealta suoraan skootterin kylkeen kääntyi auto. Skootterin ajaja lensi katuun ja pyörä pusikkoon. Riensin apuun ja auton kuljettajana oli nuori espanjalainen poika ja skootteria ajoi saksalainen vanhempi mies.
Mies valitti kovasti ja poika oli ihan pois tolaltaan. Ymmärrettävästi ! Yritin kysyä "ambulans", "hospital" , "polis" mutta poika alkoi nostella miestä ylös mikä nyt olikin viisasta kun olimme keskellä tietä.Ja kun saimme hänet kadun reunaan istumaan näytti siltä ettei siinä sen pahemmin kai käynyt; onneksi oli kypärä päässä mikä ei ole itsestään selvää täällä. Onneksemme paikalle tuli lisää väkeä ja espanjalaisia  jotka sitten tilasivat ambulanssin paikalle ja sain sitten jonkin ajan kuluttua  jatkaa matkaani minäkin.
Jälkeenpäin mietin,  ettei yhtään ainotta saksan kielen sanaa muistunut mieleeni eli niin menivät hukkaan kolme vuotta lukiossa istutut saksan kielen tunnit.
Mutta ikäviä tapahtumia tuollaiset onnettomuudet ja eipä tarvitse mennä kuin käsi tai jalka poikki niin siitä on murhetta pitkäksi aikaa.



Meri oli tänään ensimmäistä kertaa aallokkoinen ja hetimmiten oli myös surffareita paikalla.
Ei ole tosiaankaan helppo laji ja kun  vähän aikaa heitä seurailin niin taisivat olla vielä aloittelijoita tai sitten laji on vain kerrassaan tosi haastavaa.Harva pääsi allonharjalla ratsastamaan.Yksi ei näyttänyt selviytyvän rannasta mihinkään :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti